Eläintenviikon 4. – 10.10.2022 kerron teille työstäni Cardehummassa.
Tarinani lienee aika tavanomainen, mitä nyt olen kuulostellut matkani varrella. Olen ollut pienestä asti heppahullu ja meillä on aina ollut perheessä koira. Lapsuuden perheeni oli vähävarainen eikä ratsastukseen liiennyt rahaa.
Hevoset kuitenkin ovat aina kiinnostaneet minua, ja pitkin aikuistumisen matkaa kävin ratsastamassa erilaisissa paikoissa erilaisilla hevosilla ja osallistuin monenlaisille ratsastusretkille ja –kursseille.
Muutimme maalle Lopen Läyliäisiin 21 vuotta sitten, tähän samaan paikkaan missä Cardehummakin on. Tuolloin minulla oli vain Ruska ja sille hankittiin kaveriksi Speedy, vanha issikkaruuna. Toki meillä oli muutossa mukana pari koiraakin, hovawart Paavo ja sakemanni-samojedi sekoitus Riina. Seuraavaksi taloon tulivat tallikissat sekä vuohet.
Vuodet vierivät ja ihmiset kiinnostuivat eläimistämme, halusivat tulla katsomaan niitä. Noiden vierailujen myötä kasvoi oma mielenkiintoni tehdä työtä eläinten ja ihmisten parissa. Monta vuotta kokeilin erilaisia tekemisiä hevosten kanssa, kilpailinkin pienesti islanninhevosilla askellajiratsastuksessa jonkun vuoden.
Silmiini osui joskus 2010 jälkeen kirjoitus sosiaalipedagogisesta hevostoiminnasta ja se resonoi siinä määrin, että laitoin hakemuksen kouluun Ypäjälle. Toisella hakukierroksella pääsin koulutukseen, ja sen koulutuksen vuoksi on elämässäni tapahtunut suunnanmuutos eläin-ihmistyön suuntaan.
Vuosien aikana olen kouluttautunut paljon liittyen eläinten ja ihmisten väliseen työhön sekä yritystoimintaan. Koulutuksia on mm. eläintenhoitajan ammattitutkinto, yrittäjän ammattitutkinto, sosiaalipedagoginen hevos-ja koiratoimintaohjaaja, eläinavusteinen valmentaja, ihminen tavattavissa terapeutti sekä ratkaisukeskeinen luonto-ja eläinavusteinen työnohjaaja (STOry).
Viimeisimpänä viime viikolla suoritin tuotekehityksen erikoisammattitutkinnon liittyen mysteeripeliini Kuudes yritys. Kävin esittelemässä mysteeripeliä Italiassa kesällä 2022 Green4C ( https://www.greenforcare.eu/ ) kesäkoulussa, jossa peli sai paljon kansainvälistä kiinnostusta ja tukea yliopistotason tutkijoilta ja tohtoreilta. Peli ja työni on edistyksellistä, sanovat. Toivottavasti tulevat myös pelaamaan pelin lähitulevaisuudessa. Suunnitelmissa kääntää peli myös englanniksi.
Eläinavusteista hyvinvointityötä tukevia työkaluja ja täydennyskoulutuksia on pakissa useita: voimauttava valokuvaus
( http://www.voimauttavavalokuva.net/menetelma.htm ) hevosavusteinen mindfulness HelMi ( https://www.ilonkopse.fi/helmi-koulutus ) voimauttava hevostoiminta MinD ( http://www.minteli.fi/mind )SoulTeamin SEAL1&2 hevosavusteinen vaativien vuorovaikutustaitojen koulutus ( https://www.soulteam.fi/ )
Asiakaskuntani koostuu tänä päivänä sosiaalipedagogisen eläintoiminnan lapsista ja nuorista, ihminen tavattavissa terapia-ja työnohjaus asiakkaista sekä mysteeripeliä Kuudes yritys pelaavista työhyvinvointi- sekä vapaa-ajan erilaisista ryhmistä.
Työkavereinani tänään ovat eläimet islanninhevonen Ruska, ollut jo 22 vuotta, noriker Frosty (eläkehevonen sirkus Finlandiasta), kolme aasia Steffi, Sonja ja toukokuussa syntynyt Sirpa, vuohi Salli, kanat ja kukko, puput Pamela ja Pimpula, kissat Esa ja Vesa sekä koirat Lumo, Lissu ja Pulla.
Yhteistyöverkostojen merkitys on tässä työssä valtava. Yhteistyökumppaneiden avulla eläinavusteisen työn vaikuttavuutta ja mahdollisuuksia saadaan enemmän ihmisten tietoisuuteen sekä rakennettua kokonaisvaltaisiksi hyvinvointia tuottaviksi ratkaisuiksi.
Hyvinvointimme koostuu monista osa-alueista ja eläinten avulla nuo tarpeet tulevat helpommin ymmärrettäviksi. Vuorovaikutus, turvallisuuden tunne, yhteisö, ravinto, liikunta, lepo ja palautuminen jotain mainitakseni. Voimme puhua hyvinvoinnin aineellisesta pohjasta elinolojen käsitteellä joita ovat terveys, sosiaaliset suhteet, itsensä toteuttaminen sekä onnellisuus.
GreenCare ( lisätietoja täältä https://www.gcfinland.fi/ ) eli hyvinvointiin liittyvä työ eläinten ja ihmisen kanssa luonnossa on ihanaa ja ehdottomasti sydämeni kutsu. Ensi vuoden alusta yritykseni Cardehumma on toiminut jo 13 vuotta.
Tulevana lauantaina 8.10.2022 on meillä avointen ovien tapahtuma jossa kerron eläinavusteisen työn mahdollisuuksista. Meneillään on myös suomalaisen työn liiton järjestämä Tervetuloa meille! viikko
( https://tervetuloameille.suomalainentyo.fi/  ) jonka aikana suomalaiset yrittäjät voivat esitellä omaa ammattitaitoaan. Olemme linkittyneet myös tuohon tapahtumaan.
Tervetuloa tutustumaan Cardehumman toimintaan 8.10.2022 klo 10 – 13. Paikalla on puffetti (jossa myynnissä mm. suuren suosion saaneet Ullan oma tekemät, tuoreet korvapuustit) talutusratsastusta, Anne Volmarin taidetta
( https://www.annevolmari.fi/ )ja Pirteeks / Anu Kosonen  ( https://pirteeks.fi/ ) kertoo ravintotietoudesta.